Hyvää loppuvuatta kaikille. Sen vähän, mitä sitä viälä on jäliellä.

Niinku ootta huamannukki, täälon ollu vähä hiliaaselua. Mullon ny ollu sellaanen syksy, jotta oikeen montaa sellaasta en taira jaksaa perätysten. Töis on ollu monenmoista hässäkkää ja sen lisäksi omat murehet päälle. Kummitärin "Yksinhualtajuus", jne. Ei siinä sitte oo enää plokit ja postaukset tullu miälehen. Ja pääki on ollu niin tyhyjä, jotta ei olsi kyllä mitää sanottavaa löytynykkää.

Mä oon jo jonku aikaa aistinu ittesnäni jonkulaasta motivaation puutetta tai jonkulaasta loppuhun palamista. Välillä on ollu sellaasia päiviä, jotta aivot ei taharo antaa jaloolle käskyä siirtää mua autotallille ja siältä Helemutin kyytillä töihin. Joinakin aamuuna on suarastansa oksettanu kun on koittanu tällätä ittiänsä sen näkööseksi, jotta voi tyäpaikalle lähtiä.

Moon aiva varma, jotta meirän sisälle on rakennettu sellaanen mekanismi, joka rupiaa toimimahan siinä vaihees, kun muutoon on aiva finaalis, eikä oikeen osaa viheltää peliä poikki. Syys-lokakuun vaihtees tuli jalakapöytähän jännetulehrus. Lääkäri määräs lääkkeetä ja lepua. No minähän lepäsin muutaman päivän ja kummasti taas tyä maistuu muutaman päivän. Sitte tuli taas vaihteeski tilanne, johona olis pitäny revetä kolomeksi, joka tiatysti on maharotoonta.

Ittenääsyyspäivän ehtoona rupes oikian jalaan nilikka oirehtimahan ourosti. Yällä se sitte tuli oikeen toresta kipiäksi. Aamulla soitin terkkarihin ja sain pualille päivin lääkäriaijjan. Siinä sitä oliki taas olemista, ku pelekkä sukkaki otti kipiää, saati jotta koitti tällätä sitä jalakaa talavikenkähän. No tohtori meinas, jotta mullon jalaas ruusu ja määräs antipiootit, salavaa ja kutinanestolääkettä. Niin ja viikon sairaslomaa. No minä rupesin ittiäni lääkittemähän. Ja voi herran piaksut, jotta oli kutinanestolääket tymäkkää tavaraa. Siitä meni tavallisen taju! Olihan se kolmiolääke, mutta silti. Mä otin ekan samahan aikahan, ku antipiootinki. Resettis sanottihin, jotta aamuun illoon yks kpl. Mä nukuun käytännöllisesti kattuen tiistaista torstaihin. Olis varmahan jääny antipiootit ottamata, jonsen olsi pannua heräätystä ottoaikoohin. Sitte lakkasi ottamasta sitä lääkkyä aamuusin. Mutta tunnustaa täytyy, jotta se nukkuminen teki tosi hyvää.

Sunnuntaina rupes käsistä lähtemähän nahka. Sitte ku kylymät ja kuivat kelit alakoo, niin sormien taitoskohorat aukes vereslihalle. Kämmenistä ja sormista lähti nahka kolomehen-neliähän kertahan. 14.12. sain sitte kaks viikkua lisää saikkua. Mitään en pystyny tekemähän. Mihinkää ei voinu tarttua. Mitää kierrekorkillisia, esim vissypulloa en saanu auki. Avaamen vääntäminen virtalukos tai tuvan oves aiheutti tuskaasen äännähröksen. Kaikemmoisen jouluhun valamistautumisen sain unohtaa. Mä istuun sitte kaks viikkua valakooset hanskat käres ja leikiin hianua. Kolomen viikon pakkolevon jäläkihin oli aiva mukava taas tulla töihin, mutta jostaki kumman syystä taas rupiaa aharistamahan.

Toivottavasti ei pää kumminkaan tyhyjene niin, jottei asiaa piisaasi tänne plokistaniahan.