Molin pyhänaikana pitkästä aikaa synnyynseuruulla yäkyläs äireen ja isän tyänä. Äitee mun ihanasti yllätti pyhäaamulla ruispuurolla. Voi jukelintähäre, ku soli hyvää! Tuli aiva lapsuus miälehen. Sitoli melekeen joka aamu tarijolla ennenkö kouluhun lähärettihin. Eikä se päivä tahtonu oikeen hyvin alakaakkaa, jos oli jotaki muuta puurua.

Muistuu sitte miäleheni yks aamu tualta 70-luvun aluusta. Äitee oli askarehien välis käyny heräättämäs meirät neliä viälä kotona olevaa kouluhun. Oli laittanu ruispuurokattilan ja maitokannunki valamihiksi tuvan pöyrälle, jottei tarvinnu ku lautaselle laittaa ja ruveta syämähän. Olisko ollu Malmsteeni, joka ensimmääsenä sinne tupahan kerkes, se se yleensä aina oli, ku sitä kohtas meleko erikoonen näky. Meirän Tytti-koira, collie, istuu keskellä tuvan pöytää ja söi kattilasta puurua ja joi kannusta maitua. Ymmärti seki hyvän päälle. No sinä aamuna mei sittte saatu ruispuurua, eikä oo miäleheni jääny, jotta mitä siihen hätähän olis keksittykää. Taittihin kuitata voileivällä. Pusu