Ystäväni Paula oli kuttunu kymmenkunta naista istumahan iltaa. Meitoli siinä kaikemmoisia akkoja lääkäristä näyttelijähän ja opettajasta kodinhoitajahan. Ilta oli komia ja oli niin mukava istuskella puutarhas, kun ei minkäämmoiset herhilääsekkää haitannu.

Paula sanoo, jotta tarjolla on vain pisteitä, eniten keränny saa illan päätteeksi palakinnon. Tarjolla oli siis kuohuviiniä, vaahtokarkkeja, mansikoita, jäätelöa, vaniljakastiketta, lusikkaleipiä,... Siis runsaasti pisteitä sisältäviä herkkuja, mikäli lasketaan painonvartijoiden taulukoilla. Mutta mehän ei laskettu. Toimittelimma mukavia, herkuttelimma ja nautiimma olostamma. Desibelit nousi samas taharis promillemäärän kans.

Mun pisteet ei palakinnoolle yltäny. Minä, kun en ymmärrä oikeen tuan alakoholin päälle, join kaffia mustana iliman sokeria. Vaahtokarkit on ällöttäviä ja jätskistä mä pakkaan mennä ruikelille. Tyyryyn sitte mansikoohin. Ja kyllähän mä niitä söinki yhyren piänen mansikkamaan verran.

Siinä pisteitämmä vertaallesnamma esille nousi ajatus, jotta meirän elämä on koko lailla pisteytettyä. Se alakaa jo syntyes. Moniko on kymmenen pisteen vauva? Joka päivä kaupas käyres kerätähän pisteetä. Opiskelijoolla oli ennen opintoviikkoja, ny noon opintopisteetä. Pääsöökähän täs elämäs enää mihinkää iliman pisteytystä.

Aika kuluu rattoosasti ja nopiaa. Yhtäkkiä oli hujahtanu viis tuntia. Oli aika koota ne vähääset pisteensä ja lähtiä kotia. Oli tosi mukava ilta. Vaikka jäinki iliman palakintua, mikä se sitte mahtoo ollakkaa, pirin palakintona sitä, jotta sain olla muakana. Moon kauhian kiitollinen siitä, jotta mulla on niin laaja tuttavapiiri, johonka kuluu niin monemmoisia ihimisiä. Tairanki lisätä niistä jokaasesta sinne koppahani yhyren pisteen.