Molin pyhäehtoolla käymäs velieni perhees, ku sattuu olemahan asiaa. Minähän en asiattomasti liiku.  Esittelin ylypiänä juuri valamistunusia unisukkiani. No velien emäntä niihin ihastuu ikihyviksi ja tilas niitä multa kohta neliä paria. Rehevakkahasti lupasin ne teherä.

Ehtoolla sängys rupesin oikeen tuumaamahan, jotta mitä sitä tulinkaa luvanneheksi. No ei auta muu, ku panna sariatuatanto vain käyntihin. Kyllä ny jää ehtoosyöminen vähemmälle. Ei joura. Kaiken lisäksi lupasin viälä teherä Jopolle (toisen veljen poika) pipon. Kyselin meirän farmasiaopiskelijalta, jotta oliskos tarvetta villasukille. Ei ollu, mutta pipon tarvesta olis. No mitä täti ei lupaasi kultapoijjallensa.

Ny pitää vissihin viaraalla Irenen plokis kattomas montako päivää on jouluhun.