Eilen vietettiin Kansallista Veteraanipäivää. Olin siihen liittyen kattomassa Peräseinäjoen Pennihäät ry:n esittämää kuvaelmaa "Puheenvuoro kaatuneilla." Siinä oli Jyrki Maunulan kirjoittama teksti, jossa kuvitteelliset sodassa kaatuneet suomalaiset ja venäläiset soltilaat sekä lotat kertoivat kuolemaansa liittyviä tapahtumia ja syitä. Oli aika koskettava tarina.

Sitten joka keväänen must-juttu on soittokunnan kevätpuhallus. Siälä tuloo aina hyvälle tuulelle, hyvästä ja taitavasti soitetusta musiikista. Ihaallen aina kuuntelen nuorten soittoa. Itte oon aikoonani ollu niin laiska ja vailla kunnianhimua, jotta sekä piano- että huiluopinnot oon keskeyttäny. Ei viittiny harijootella, sehän olis ollu pois lorvaalusta! Ny pitää sitte tyytyä pyykkilauran hinkkoohin ja nokkahuilun vinguttamisehen. Siälä konsertis sain sitte hävetäkki itteni pualesta. Nauraahytkyyn yhyren Laurin barytoni-soolon pilalle. No ei sitä onneksi muut huamannu, kun ne kaks mun tyäkaveria, joista toinen oli se naurun aiheuttaja. Aina saa kärsiä ja hävetä!!! Ja viäläpä itensä takia.

No ehtoolla sai sitte jo aiva luvan kans nauraa. Olin kattomas harrastajateatteris näytelmää Piikana ja perijättärenä. Kyllähän osas olla hauska! Ja voi tottasoikohon minkämoisia näyttelijäsuorituksia! Eläköön suamalaanen harrastajateatteri! Joskus sitä oikeen sialu kaipaa syrämmensäpohojasta nauramista. Ja ny sai kyllä vattalihakset sopivasti jumppaa.

Kolome tosi erilaasta, mutta torella nautittavaa juttua samana päivänä. Kaikki ei kuluta nuan paliua kulttuuria eres vuares. No mulle se ny on vähä niinku tyätä, vaikkei se tyältä aina tunnukkaa.