Terveisiä Saksanmaalta. Molin siälä Soittokunnan kans. Pitihän siälä ny olla yks torvikin joukos. Paikka mihinä oltihin, oli entistä DDRää, Bishofswerda oli kaupungin nimi ja lähin vähä isoompi paikka oli Dresden.

Soittokunnalla oli siälä kolome konserttia. Ne meni oikeen hianosti. Piccolo-solisti Allu pykäs vauhtia konsertti konsertilta ja viimmeeses se heittäytyy jo aiva huluvattomaksi. Ku ajelimma siältä konserttipaikalta hotellille päin, mä sanoon Allulle, jotta onneksi tämoli viimmeenen konsertti, minen eres uskalla ajatella, mitä seuraavas konsertis olis tapahtunu. En minäkää, vastas Allu.

Mutta otsikosta puheenollen. Siälä oli kulukaa täys kesä! Syreenit kukkii, omenapuut kukkii ja syksyllä kylyvetty rypsi kukkii. Tuluppaanit oli jo parahat päivänsä nähäny. Lämmintä oli koko aijjan yli +20. Onneksi siälä tuulehtii sevverran, jotta minen aiva sulanu mun liika paksujen vaattehien alla. Siälä oli niin komiaa! Arkkitehtuuri on on aiva toisemmoista ku täälä meillä. Ja luantoki tiätysti. Mukavaa oli kattella kaunihia maisemia toisinansa linja-auton ja toisinansa junan ikkunasta.

Ja voi sitä ystävällisyyttä, jota minä osakseni sain. Osa porukasta tunsi meirän "isännät" EU:n Erasmus-ohjelman kautta. Minen tuntenu entuurestansa niistä ketään. Minä tunsin itteni aiva kunniaviarahaksi. Siälä Bishofswerdan alueella kuliettihin pääsääntöösesti kävellen, mutta mua joku aina vei autolla. Ja aina kyseltihin, jotta onko kaikki hyvin. Sitte ku lähärettihin kotia, niin MINÄ sai niiltä ihimisiltä LAHAJOJA! Herranpiaksut!!! Molin aiva pöökiinnyksis. Toivommukahan ymmärsin eres kiittää. Sanoon sitte Soittokunnan johtajalle, jotta sano sitte mulle,  ku noon tulos taas siältä meilleppäin, niin minä haluan iliman muuta laittaa korteni kekohon, jotta nekin tulis palavelluksi yhtä hyvin, kun mua palaveltihin. 

Mun miälestä ihimiset oli siälä kohteliahampia ku me täälä. Siälä meirän yläasteen yhteistyäkoulus Goethe-gymnasiumis kaikki vastahantulevat oppilahat tervehtii iloosesti. Mainittin siitä Allulle, niin Allu totes, jotta meillä vaihretahan suuntaa, jottei vain tulla ketää viarasta vastahan, eikä tartte tervehtiä. Mulla oli tasapainon vuoksi käytös kyynärsauva. Kun joku paikallinen ihiminen näki, jotta olin menos jotakin ovia kohore, niin ne kiiruti aukaasemahan mulle sitä ovia. Täälä voi tapahtua niin ehkä kerran kesäs.

Minen voi millään muatua kerskua kiälitairoollani, mutta ei voinu nekää. Englantia ei puhunu juuri kukaan. Ei eres sairaalas, johona jouruttihin yhyren matkalaasen kans käymähän. Mutta huvittavaa oli huamata sellaanen asia, jotta mä ymmärsin saksaa. Huvittavaa soli sen takia, jotta minä oon vain osallistunu saksantunniille, ja kuutosen sain vain sen takia, jotta lukion opettajat ei halunnu pitää mua vaivoonansa yhtään enempää kun sen kolome vuatta. Ja suarastaan koomiseksi muarostuu yhtena aamuna hotellin aamupalapöyräs keskustelu kolomen alakuasukkahan kans. Meirän porukasta siinä pöyräs istuu Auli (lukenu pitkän saksan) ja minä. Auli koitti kohteliahasti keskustella niiren kans. Lopuuksi siinä käytihin niin, jotta minä suamennin Aulille niiren kommentit ja Auli vastaali niille tankero-saksalla. Mähän voisinki ruveta isoona saksankiälen yksisuuntaaseksi tulukiksi. Nimenomahan vain saksasta suameksi .