Aamulla töihin tullesnani olin kääntymäs parkkipaikalle. Jouruun pysähtymähän, kun siinä liittymän kohoras käveli juuri joku iäkkäämpi täti . Autos oli ilmeisesti sen verran hiljainen käyntiääni, ettei se täti kuullu mun sitä lähestyvän takaapäin. Mitä liä siinä tuumannu kulukiesnansa. Kai se jostakin sitte sai jonku aavistuksen, kun se salamana kattoo olokapäänsä yli ja kun se mun näki, niin se ihan oikiasti hyppäs ilimahan. Sitte se otti viälä päällekaupan pari juaksuaskelta. Mä jo ajattelin, jotta mitähän mä sille osaan teherä, jos se ny tuahon hojaantuu syränkohtauksen saanehena, mutta ei kai siinä sitte sen kummemmin käyny. Mä vain taisin purottaa sen maanpinnalle jostaki ruusunpunaasista unelmista.