Jokainen meistä saa synnyinlahjakseen tiimalasin, joka on täynnä elämänhiekkaa. Sitä on laitettu meille jokaiselle sopiva määrä, niin kuin on hyväksi katsottu.

Vinsun tiimalasista hiekka loppui 1.8. Päivänä, jolloin kesä alkaa ymmärtää, että on syytä väistyä syksyn tieltä. Syksyn, joka valmistaa luontoa nukkumaan, kerätäkseen voimia uutta kesää varten. Vinsun elämä loppui äkillisesti, mutta kauniisti. Marokkolaissyntyisenä maailmankansalaisena Vinsu katseli maailmaa avoimin silmin, aina valmiina auttamaan apua tarvitsevia. Työluvan saaminen kesti luvattoman kauan, joten aikansa kuluksi Vinsu teki paljon vapaaehtoistyötä ja oli aina mukana talkoissa, oli sitten kyse festivaalialueen rakentaminen tai jääkiekkojunnujen luistimennauhojen kiristäminen. Työluvan saatuaan Vinsu työskenteli onnellisena ja ylpeänä työstään, unohtamatta edelleenkään kanssaihmisiä avun tarpeessa. Aamulla työmatkalla Vinsu oli tuntenut itsensä huonovointiseksi ja nousi pyörän selästä puiston penkille lepäämään Siitä ohikulkija hänet löysi ja kutsui apua paikalle. Apu oli kuitenkin turhaa, Vinsun aika oli tullut.

VInsun tuhka on siroteltu Posion vaaroille, mitkä olivat hänelle erittäin rakkaat. Muistotilaisuutta vietettiin Kylpyläsaaressa. Tilaisuus oli lämmin, valoisa ja täynnä naurua. Sellainen  se olisi ollut Vinsun läsnäollessakin.

Aurinko pilkisteli pilvien raoista, tuuli lennätteli ensimmäisiä kellastuneita lehtiä. "Niin kaunis on maa, niin korkea taivas..." lauloimme ja toivotimme Vinsulle hyvää iäisyysmatkaa.