Molin viime pyhänaijjan synnyynseuruulla. Jo matkalla autos mä maistoon kotopuun omenan maun suusnani. Nykki, tätä kirjoottaesnani, herahtaa vesi kiälelle. Siinä maus on aavistus makeutta ja aavistus kirpeyttä. Ja se omena on kova, ei mihinään nimes saa olla jauhoonen.

Sen lisäksi, jotta ahamiisin niitä omenoota sellaasnansa, päätin, jotta omenapiirakkaa on saatava!  Kurvasin matkalla kaupan kautta ja hain varooksi piimää ja voita, jotta voisin miälitekoni toteuttaa. Kotia päästyäni kävin tuvas sanomas hei, ja otin kipon omenoota varte, ja ei ku "omenavarkahisihin".  No ensimmäänen omena löyti tiensä mun suuhuni, mutta jo seuraava tusina sinne kippohon ja sitte taas suuhun. Voi että osas olla justihin niin kirpiänmakoosta, kun erelliseltä syksyltä muistin.

Tupahan mennes kysyyn äireeltä, jotta raastaasko se ne omenat, kun moon ne kuarinu. Lupas, ja rupes kattelemahan raastinta. Mä kerkesin siinä aijjas jo kuaria pari kolome omenaa, jotta oli mitä raastaa. Se raastet tummuu yllättävän nopiaa. Niimpä mä päätin teherä sen taikinan siinä välis ajatellen, jotta se taikina kestää piäntä orotusta ilimeesesti paremmin kun se omenaraaste.  Isä tuli siinä vaihees vintistä alaha ja koitti ruveta kuarimahan tupperin kuarimaveittellä niitä omenoota. Se näytti mun silimähäni vähä silta, jotta se veitti oli liika moterni isän kätehen. En sanonu mitää, ajattelin, jotta kokeelkohon ny.

Panin voin sulamahan ja mittasin jauhot kippohon ja suutan. Sokurin kohoralla tuli trukommi. Sitei ollukkaa tarpeheksi. Ei muuta ku Helemutin nokka kohti keskustaa ja kauppaa. Äitee huuti viälä perähän, jotta tua yks kermaviili, jotta saa teherä mustikkapiirakanki. Tein tyätä käskettyä. Kotia palates havaattin, jotta omenat oli melekeen kaikki kuarittu ja raastettu. Huvittunehena tuumasin miälesnäni, jotta moon järjestäny vanhuksille toimintaterapiaa ja sorminäppäryyshariootuksia. Isä 87v. kuarii tosisnansa toiseksiviimmeestä omenaa ja äitee 85v. orotti, jotta pääsöö taas raastamahan. Sain justihin taikinan tehtyä ja kumaastua uunipellille, ku kaikki omenat oli raastettuna. Ei muuta ku taikinan päälle ja perähän viälä sokuria ja kaneelia. Sitte puhelin hälyyttämähän 20 minuutin päästä.

Ihana omenapiirakan tuaksu leijjuu koko alakertahan, kun otin piirakan pois uunista. Mei malttanu orottaa, jotta solis kunnolla jähtyny, ku piti jo ottaa koemaistopalat ja herkutella ne kylymän mairon kans. Arvakkaa, miltä maistuu.