Yhdeksän nuorta tyttöä kokoontuu kerran viikossa keskustelemmaan kaikista nuoren mieltä polttavista asioista. Välillä kokoonnutaan jonkun tytön kotona, valillä taas Annikki-tädin tai Eevan kotona.

Kokoontumiset on mukavia. Se on viikon kohokohta. Joka illaksi valitaan joku teema, josta keskustellaan. Käydään läpi mm. seurusteluun, pukeutumiseen, kauneudenhoitoon ja harrastuksiin liittyviä asioita. Ja hauskaksi ja meille niin tärkeäksi lopuksi aina leikitään. "Kätken kiveä, soten savea" jne.

 Se on eräänlainen sisäpiiri, johon olisi halukkuutta, mutta kriteerit on tiukat ja karsinta kova. Joitakin käy koeajalla, mutta jäävät pois omasta tahdostaan. Yhdeksäsätä tytöstä ja kahdesta aikuisesta naisesta muodostuu sellainen tiivis ja toisilleen tärkeä porukka moneksi vuodeksi. Nuoret varttuvat. Koulu loppuu ja itse kukin lähtee etsimään itselleen paikkaa maailmasta. Uskon, että tälle porukalle se on astetta helpompaa kuin sellaisille, joilla ei ole vastaavaa kokemusta.

Vuonna 1994 olemme kokoontuneet edellisen kerran. Liisa oli silloin jo saanut kutsun iäisyyteen 26 vuotiaana. Meitä oli siis enää kahdeksan tyttöä, Annikki-täti ja Eeva. Annikki-täti oli silloin jo hyvin sairas. Erotessamme hyvästelimme hänet hyvin hellästi, sillä jokainen meistä sisimmässään tiesi, että tapaamme viimeisen kerran.

Tuosta tapaamisestamme on kulunut nyt 15 vuotta. Miten me olemme muuttuneet? Ihmettelen miten yhteydenpito suurimpaan osaan tytöistä, jotka ennen olivat niin tärkeitä,on hiipunut kokonaan. Odotan tulevaa sunnuntaita innolla. Haluaisin vielä kerran leikkiä "Kätken kiveä, sotken savea" Mahtaakohan joku vielä muistaa kuinka sitä kuuluu leikkiä?