Onneksi vain korkeapaineen selänne, ettei Teemu Selänne, kun mä en ny justihin jaksaasi sen kans ruveta seurustelemahan. Tuskin osaasin eres käyttäytyä. On niin raskasta olla viksu, jotta mun on turha yrittääkkää...

Erelleen mua harmittaa isoolla Veellä, koska mua on kohoreltu epäoikeurenmukaisesti. Mutta mä päätin, jotta viälä mä niille pentelehille näytän. Mä tuun kulukemahan piikkinä lihas ja kivenä kengäs niin kauan, jotta ne hoksaa jotta mua ei kohorella niin.

Sitäpaitti sehän on vain elämää. ELÄMÄÄ! Mun ympäristös on ollu nyt niin monta kuolemantapausta, että multa alkaa jo kaikki lohrutuksen sanatki loppua. Työkaverit ja ystäväpiiri on sen ikäästä, että niiden vanhemmilta alkaa tiimalasista loppua hiekka.

Filosooffiseksi höpinäksi meni tämä, mutta pakko on laittaa pieni kymppiuutisten loppukevennys:  Ystävättäreni on töis ryhmikses. Siälä oli jouruttu 4v. Mikkoa vähä muistuttamahan elämän tosiasioosta. Mikko oli kattellu hoitotätejä hyvin halaveksiva illime naamallansa ja torennu: - Mitä teki muka elämästä mitää ymmärrättä!